Asumissäännöt

Kiinteistön alueella ja rakennuksissa noudatetaan järjestyslain ja huoneenvuokralain sekä muun lainsäädännön määräyksiä. Talossa noudatetaan normaalin kotirauhan edellyttämiä käytöstapoja, muiden asumisviihtyisyyttä tarpeettomasti häiritsemättä. Asukkaat huolehtivat, että myös heidän vieraansa noudattavat näitä sääntöjä. Säännösten vastainen menettely voi viimekädessä johtaa vuokrasopimuksen purkamiseen. Sääntöjen tarkoituksena on viihtyisän ja turvallisen asumisen luominen kaikille asukkaille.

1. YHTEISET TILAT

Ulko-ovet tulee pitää lukittuina. Yhteisten tilojen ja ulkoalueiden käytössä noudatetaan siisteyttä ja järjestystä. Yhteisissä tiloissa on vältettävä metelöintiä ja tarpeetonta oleskelua. Kilpien, mainosten ja erilaisten antennien asentaminen ei ole sallittua. Turvallisuussyistä porraskäytävät pidetään tavaroista vapaina. Polkupyörät, lastenvaunut ja muut ulkoiluvälineet säilytetään niille varatuissa tiloissa. Kellareista yms. tiloista poistuttaessa valot sammutetaan ja ovet suljetaan. Avotulen käyttö, paloluukkujen avaaminen sekä ikkunoiden auki jättäminen kellareissa tai ullakoilla on kielletty.

2. JÄTTEIDEN LAJITTELU

Jätteiden lajittelu on jokaisen asukkaan velvollisuus. Pyydämme kiinnittämään huomiota jätteiden oikeanlaiseen lajitteluun. Ympäristölle haitalliset jätteet on vietävä jätehuoltoviranomaisten niille varaamille paikoille. Lisäksi, taloyhtiön roskakatos ei ole kaatopaikka tai kierrätyskeskus. Jos olet muuttamassa tai sinulla on tavaroita, joita et tarvitse, hävitä ne oikeanlaisella tavalla oikeassa paikassa.

”Huonekalut kuten sohvat, hyllyt, pöydät ja patjat sekä kodinkoneet kuten jääkaapit ja televisiot eivät kuulu taloyhtiön jätehuoneeseen. Suurempien kodin esineiden kierrätys on asukkaan vastuulla ja niiden luvaton vieminen käytäviin, pihoille, metsiin tai puistoihin on kiellettyä.” – Lassila & Tikanoja

Lisää kodin lajitteluohjeita mm. L&T:n nettisivuilta.

3. ULKOALUEET

Yleisiä nurmialueita ja istutuksia kohdellaan säästävästi. Ajoneuvojen pysäköinti tapahtuu vain niille varatuilla paikoilla. Pysäköintipaikat on tarkoitettu liikennekäytössä oleville ajoneuvoille. Ajoneuvojen tarpeeton joutokäynti on kielletty.

4. MELU

Huoneistoissa vältetään naapureita häiritsevää elämää, erityisesti hiljaisuuden aikaan klo 22.00-07.00. Tätä on noudatettava myös ulkoalueilla. Naapureiden suostumuksella voidaan sallia järjestettäväksi perhejuhlia ym. tilaisuuksia, jotka kestävät myöhempäänkin kuin klo 22.00. Melua ja häiriötä aiheuttavat työt suoritetaan arkipäivisin ennen klo 21.00 ja siten, ettei niistä aiheudu naapureille kohtuutonta häiriötä.

5. HUONEISTOT

Huoneistoja hoidetaan huolellisesti. Wc- ja muihin viemäreihin ei päästetä jätteitä, jotka saattavat aiheuttaa niiden tukkeutumisen tai vaurioitumisen. Myöskään ongelmajätteet eivät kuulu viemäriin. Huoneistoja ei tuuleteta porraskäytäviin. Vuokralaisella ei ole oikeutta poistaa edes väliaikaisesti huoneistoon kiinteästi kuuluvaa kalustoa (kaapit, väliovet, koneet yms.). Kukin pitää oman parvekkeensa puhtaana ja siistinä, sekä huolehtii ettei niillä säilytetä epäsiistejä tarvikkeita. Talvisin parvekkeelta on luotava lumet. Parvekkeilla ei saa valmistaa ruokaa. Ulkotulien polttaminen parvekkeella on kielletty.

6. TUPAKOINTI

Tupakointi on ehdottoman kielletty kaikissa JNP:n asunnoissa sekä kiinteistöjen sisätiloissa. Tupakointi sisätiloissa johtaa korvausvelvollisuuteen. Tupakointia ulko-ovien ja ilmanottoaukkojen läheisyydessä tulee myös välttää, ettei vältetään savun kulkeutuminen mm. ilmastointikanavia pitkin asuntoihin.

7. TAMPPAAMINEN

Mattojen, vuodevaatteiden, ym. tamppaaminen ja tuuletus on sallittu tähän tarkoitukseen varatuilla parvekkeilla, telineillä ja alueilla. Sallitut tamppaus-/tuuletusajat ovat arkisin klo 8.00-20.00 välillä, ja lauantaisin sekä juhlapyhien aattoina klo 8.00-18.00 välillä. Huoneistokohtaisilla parvekkeilla mattojen, liinavaatteiden, ym. tuuletus on sallittua ainoastaan kaiteiden sisäpuolella.

8. LEMMIKKIELÄIMET

Lemmikkieläimet ovat sallittuja kaikissa JNP:n kohteissa. Huoneistojen ulkopuolella lemmikkieläimet pidetään kytkettyinä, eivätkä ne saa häiritä talon asukkaita. Lemmikkieläimiä ulkoilutetaan piha-alueen ja leikkipaikkojen ulkopuolella, eivätkä ne saa liata rakennusta tai piha-aluetta. Omistaja vastaa lemmikkieläintensä aiheuttamista jätöksistä sekä vahingoista.

9. MUUTTOILMOITUS

Jokainen taloon muuttava tekee muuttoilmoituksen Digi- ja väestötietovirastoon sekä postiin. Tämän lisäksi päävuokralainen ilmoittaa Jyväskylän Nuoriso- ja Palveluasuntojen asuntotoimistoon tiedot kaikista asunnossa asuvista henkilöistä mahdollista ovenavauspyyntöä varten. Lisäksi jokaisesta asunnossa asuvasta tulee maksaa vesimaksua. Asukkaan pois muuttaessa tulee myös ilmoittaa maistraattiin ja/tai postiin uusi osoite mm. siksi, ettei omaa postia tule enää vanhaan osoitteeseen uudelle asukkaalle.

10. ALIVUOKRAUS

Asunnon alivuokraaminen ja välivuokraaminen onnistuu ainoastaan vuokranantajan luvalla. Alivuokraaminen on sitä, kun päävuokralaisen lisäksi asunnossa asuu yksi tai useampi alivuokralainen. Välivuokraaminen tapahtuu silloin, kun päävuokralainen ei tilapäisesti itse asu asunnossa, esim. tilapäisesti opintojen vuoksi ulkomailla asuessa, jolloin asunnossa asuu yksi tai useampi välivuokralainen. Lyhytaikainen asunnon vuokraus esim. Airbnb:n kautta ON KIELLETTY. Tämän kiellon noudattamatta jättäminen on peruste vuokrasopimuksen purkamiseen.

Näitä sääntöjä tulee noudattaa kaikissa JNP Asuntojen kohteissa.

vuokra-asunto Jyväskylä

vuokra-asunto Jyväskylä

Anna palautetta

Me JNP Asunnoilla haluamme kehittää toimintaamme sekä asunnon hakijoiden että asukkaidemme suuntaan. Palaute on meille tärkeää, sillä se auttaa meitä kehittämään palveluitamme. Voit antaa meille ideoita tai palautetta yhteydenottolomakkeen kautta.
Anna palautetta
Asuntotoimiston yhteystiedot:
asuntotoimisto(at)jnp.fi
p. 010 2811 854

Aukioloajat:
maanantaisin 12–15
tiistaisin 12–15
keskiviikkoisin 12–15
torstaisin 12–15
perjantaisin 9–12

Kuukauden ensimmäinen ja viimeinen arkipäivä olemme poikkeuksellisesti auki klo 9-15.  

Palvelemme toimistolla vain ajanvarauksella.
JYVÄSKYLÄN NUORISO- JA PALVELUASUNNOT JNP OY
Sivuston toteutus: 
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram